Toimitus Ville, Essi, Jaakko; sisällöntuottajat: Henna, Tuija, Jussi, Markus, Wilhelm, Markku, Emmi, Anna Stina, Antti S, Jalmari, Mikko, Liisa, Matti. Kustantaja, jakelija ja julkaisija Nisäkkäät ry.

Pääkirjoitus

Ville N

Suoritusta

Yhteiskunnassa on tärkeää tuntea itsensä merkitseväksi ja erityiseksi. Aloitamme suorittamisen ja kilpailun nykyisin paljon nuorempana kuin ennen: Väestö kasvaa ja kilpailu huipusta on kovaa. Suomalaiselta edellytetään nykyisin ammatin hallitsemisen lisäksi hyvää kielitaitoa useilla vierailla kielillä sekä eksoottista osaamista. Et ole enää välttämättä tarpeeksi erikoinen, jos olet suorittanut kaksi eri tutkintoa. Yksi vaihtoehto erottua muista, on opiskella ennätysajassa. Kouluun voi yrittää punkea alaikäisenä. Luokattoman lukionkin voi suorittaa vaikka kahdessa vuodessa ja sen jälkeen voi keskittyä jatko-opintoihin ja suorittaa ne myös parissa vuodessa. Kokeista on luonnollisesti tavoitteena vain paras arvosana. Suorittajan on siis aloitettava tulevaisuuden suunnittelu jo vaippaikäisenä, muuten peli on jo menetetty.

Vanhemmat pyrkivät antamaan lapselleen paremman elämän kuin omansa, joten pienet nisäkkään pennut tungetaan vieraskielisiin lastentarhoihin, ihmeellisiin erityiskouluihin ja ammattimaisesti toimiviin harrastuslaitoksiin. Isät unelmoivat jääkiekkotähdistä. Äideillä on ehkä mielessä kehittää lapsestaan suuri taiteilija, tunteiden tulkki. Pärjätäkseen hyvin kilpailussa syntyville lapsille tulisi kehittyä kaksi äidinkieltä, terve keho ja jonkin sorttinen erityislahjakkuus. Leikkiä ei kannata, se on vain ajanhukkaa. Samalla vanhemmat yrittävät itse juosta työpaikan ja kodin oravanpyörää. He ovat päättäneet olla enemmän kotona kuin ennen. He ovat päättäneet tehdä työnsä paremmin kuin ennen. He ovat päättäneet laihduttaa viisi kiloa. He ovat päättäneet, että kuusikymppisinä he voivat katsoa elämäänsä taaksepäin ja todeta, että he ovat saaneet elämässään paljon aikaan ja keränneet paljon maallisia asioita ympärilleen.

Vapaaehtoisella yhdistystoiminnassa on hyvänä puolena se, ettei kellään ole suorituspakkoa. Jos yhdistyksen jäsenestä tuntuisi siltä, että ei tätä hommaa nyt tänään jaksaisi, niin ei sitä sitten tarvitsisi tehdä. Jos nisäkkäällä tulee halu tehdä jotain, niin siihen muut suhtautuvat lämmöllä eikä asian hoitamiseen tarvitse olla kansainvälistä huippututkintoa tai osata eksoottisia kieltä. Jokainen nisäkäs on persoonallinen ja jokainen nisäkäs on monella eri tavalla merkitsevä yhdistyksen toiminnalle - Yhdistyksen jäsen mahdollistaa yhdistyksen olemassaolon. Lukiessasi yhteistä lehteämme Sinä olet Utareelle ja koko nisäkäs-yhteisölle erityisen tärkeä.

Elämän joukkuepelaaja

Nisäkkäiden ensimmäinen naispuheenjohtaja Emmi Pakkala

Tulenpunainen tukka pilkistää toppatakin kauluksesta. Tapaan Nisäkkäät ry:n vastavalitun puheenjohtajan, Emmi Pakkalan, kylmänä syysiltana Helsingin keskustassa. Siirryttyämme kahvilan lämpöön Emmi kertoo olevansa keskustassa aina kuin kotonaan: "Kun synnyin asuimme Kalevankadulla ja siitä seuraavat kaksikymmentä vuotta keskustassa. Myöhemmin asuttuani hetken Olarissa huomasin kaipaavani ympärilleni kuitenkin jotain vihreää ja siksi olenkin viihtynyt nykyisessä kotipaikassani Malminkartanossa erityisen hyvin."

Emmi, 25, on Nisäkkäiden ensimmäinen naispuheenjohtaja. "Naisena koin aluksi, että minulta saatetaan ehkä odottaa enemmän kuin mieheltä, sillä perinteisesti Nisäkkäitä on johtanut mies. Nisäkkäät on kuitenkin erittäin tasa-arvoinen järjestö, enkä ole kohdannut alkuun uumoilemiani miehisiä ennakkoluuloja," kertoo Emmi tuntemuksistaan. Päätös puheenjohtajan nuijaan tarttumisesta syntyi vuosikokousta edeltäneenä yönä. Painavimmaksi syyksi pestin vastaanottamiselle Emmi mainitsee sopivan hetken. Tärkeä vaihe elämässä oli juuri päättynyt hänen lopetettuaan pitkäaikaisen ja vaativan harrastuksen, muodostelmaluistelun. Lisäksi kaipuu järjestötoiminnan pariin oli Emmille tuttu tunne: "Olen aina ollut joukkuepelaaja. Kenties se johtuu muodostelmaluistelutaustasta, kenties siitä, että olen suurperheestä. Opiskelun ohella olen toiminut kansainvälisessä opiskelijatoiminnassa kuten AFS:ssä ja ESN:ssä. Ehkäpä Nisäkkäilläkin voisi olla kansainvälistä toimintaa. Vaikkapa jokin ystävyysseura ulkomailla!"

Harrastusten ja koulunkäynnin tämä menevä sinkku on onnistunut tasapainottamaan menestyksekkäästi, eikä nykynuorten trendisairauksista, kiireestä ja stressistä, näy jälkeäkään. "Opiskeluissa on menossa hyvä vaihe. Gradu on tekeillä, mutta valmistumisella ei ole kiire. Nisäkkäiden tarjonnasta saan hyvää vastapainoa gradunteolle", selvittää kasvatustieteiden maisteriksi tähtäävä nisunaaras. "Isona haluaisin olla vaikkapa koulutussuunnittelija kehitysyhteistyössä tai nuorison parissa. Tutkijankaan töitä en sulje pois." Nisäkkäissä Emmin sydäntä lähellä ovat sähly ja musiikkiryhmä Laulavat Lintukoirat, joiden hiljaiseloa hän harmittelee. "Lukupiiriinkin olen aina ollut menossa, mutten koskaan ole päässyt. Tekisi hyvää lukea jotain järkevää ainaisten rakkausromssujen ja dekkareiden sijaan!" Harmaita hiuksia sen sijaan hieman aiheuttavat vuosijuhla Vyötiäisen järjestelyt. Vyötiäisellä on Emmin elämässä tärkeä sija. "Kun Vyötiäinen ensimmäisen kerran järjestettiin, olin paikalla jonkun avecina. Sieltä lähti ensimmäinen kipinä naisjaoston perustamiseksi Nisäkkäisiin." Tätä ennen Emmi oli toki kuullut Nisuista, sillä muutamat lukiokaverit kuuluivat perustajajäseniin.

Tulevaisuudessa Emmi haluaisi päästä toteuttamaan lukuisia ideoitaan. "Olen lähtenyt liikkeelle puheenjohtajana vähän hitaasti. Tulevaisuudessa haaveenani olisi järjestää kokkikurssi tai vaikkapa jokin excursio." Erityisesti talvilajit kaipaavat Emmin mielestä enemmän arvostusta. "Pipolätkästä pitäisi tehdä vakiovuoro ja tytöille vaikka ringetteä!" Muutenkin Emmi kannustaa kaikkia aktiivisuuteen. "Nisäkkäissä parasta on se, että kaikilla on mahdollisuus toteuttaa omia villejä ideoitaan." Samaan hengenvetoon hän kuitenkin lisää, että perinteitä on Nisäkkäissä myös vaalittava. "Monimuotoisuus on hyvä niin kauan kun ei synny eriytyneitä kuppikuntia. Perusjutut kuten sähly, ultimate tai vaikka Vyötiäinen ja Utare yhdistävät kaikkia. Niistä pitää pitää kiinni ja viedä niitäkin eteenpäin". Yhteishenkeä Emmi peräänkuuluttaa yleisesti muutenkin. Tyttöjen ja poikien erilliset sählyvuorot ovat aiheuttaneet sen, etteivät eri sukupuolet juurikaan tunne toisiaan. "Joskus oli myös puhetta, varmaan jossain Vyötiäisen jatkoilla, että nisujen verkkosivuille lisättäisiin sokkotreffipalvelu..." vitsailee hehkeä suurjohtajatar pilke silmäkulmassaan. Vakavoiduttuaan hän jatkaa, että Nisäkkäiden verkkosivut ovat hänestä oikea ylpeyden aihe.

Lempinisäkkääkseen Emmi mainitsee kissan. "Kissat ovat riittävän itsepäisiä ja kuitenkin seurallisia. Lisäksi ne ovat sopivan kokoisia. Pelkään isoja eläimiä ja pienet taas eivät jostain syystä kiehdo. Kissat ovat myös mukavan pehmeitä!" Visionäärinä kissanaistamme ei pelota suunnitella Nisäkkäiden toimintaa kahdenkin vuosikymmenen päähän. "Silloin meillä on varmaan seniorijaosto meille vanhuksille ja juniorit pyörivät jaloissa. Lisäksi kahdenkymmenen vuoden kuluttua Nisäkkäät on kookas ja hyvällä tavalla tunnettu järjestö ja nisujäsenet erityisen arvostettuja yhteiskunnassa!" Emmi visioi ja heläyttää hersyvän naurunsa, joka tuo lämpöä pimenevään syysiltaan.

Nuuk Bangkok klo 7:00

teksti ja kuvat: Matti (Nuuk) & Hanna (Bangkok)

NUUK / GRÖNLANTI
Herään aamulla auringon kera. Astun ulos raikkaaseen tuuleen ja luon katseen yli kaupungin. Näen Hans Egeden kirkon kohoavan komeana kaukaisuudessa ja sitäkin kauempana hänen näköispatsaansa niemen kärjessä kukkulan päällä katsomassa, kuten minäkin, merelle mistä laivat saapuvat.

Aloitan rattoisan matkani yliopistolle alamäkeen. Aamun tuuli tuoksuu tyhjältä, kuin kuiskaten päivän olevan valmis mihin tahansa millä sen ikinä haluankin täyttää. Ei suunnitelmia antaa tuulen kuljettaa. Tuulen tyhjyys johtunee ilman kosteuden puutteesta, mikä on erinomaista: kun pesee pyykkiä iltapäivällä voi illalla mennä nukkumaan puhtaiden ja kuivien lakanoiden väliin.

Matkalla mäkeä alas haistan nenässäni tuulessa kuivuvain kalojen tuoksun. Tuo tuoksu joka nostattaa veden kielelle kielii talven tulosta, varastoihin kerätään kalojen lisäksi esim. variksenmarjoja sekä tietysti seinillä kuivuvat lihat (enimmäkseen poroa ja jänöä).

Koirat katselevat korvien alta laiskasti reipasta aamutuulen siivittämää menoani, ainoa mikä niitä tähän aikaan kiinnostaa on milloin aamupala tarjoillaan. Korpit sen sijaan ovat toista maata, nuo uljaat linnut (täällä siipienväli silmämääräisesti lähemmäs 1 m.) nauttivat laillani tuulen tuiverruksesta, pääni päällä suhahtelevat taukoamatta immelmanit ja korkkiruuvit, lentonäytös on aikaisesta ajankohdasta huolimatta täydessä käynnissä.

Käydessäni tietä myöden, nyt jo laakson pohjassa ihailen vastaani uiskentelevia paritalon kokoisia jäävuoria. Niistä ei löydy tilkkaakaan aamustressiä, aikaa löytyy.

Kanssani samaan suuntaan matkaavat ilokseni kaksi iloista valasta. Iloisesti ne pyrskäyttävät hyvät huomenet ja vilauttavat vielä pyrstöä hyvästiksi kiiruhtaessaan eteenpäin. Meri on suuri ja valasopiston kavereilla tutkittavaa riittää.

Ohitettuani jo heräilevän lastentarhan olenkin jo Nuukin ydinkeskustassa. Norjasti hypähdän ojan ylitse ja pengertä noustuani näen Katuaqin, Grönlannin kulttuuritalon kohoavan kokonaisuudessaan edessäni. Ohitan vielä Kasassukin, tuon tarujen väkivahvan orpolapsen ja sitten olenkin "kultsan" revontulten tapaan lainehtivan seinän varjossa. Suoraselkäisenä heijastuu peilikuvani puhtaista ikkunoista aamuauringon kimmellyksessä.

Oikealla puolellani Nuukin kirjasto ja kaupunginarkisto houkuttelevat minua aarteillaan, aivan kuten vasemmalla avautuva keskustan ylpeys: kävelykatu. Sen päässä erotankin Nuukin liikennevalot jo täsmälliseen tapaansa pitämässä aamuruuhkan ojennuksessa.

Kirmaan mäkeä ylös ja snägärin voimakkaat tuoksut tuntuvat täyttävän (maa)ilman: taksikuskit siellä nauttivat aamiaistaan ja autot pörisevät malttamattomina ulkopuolella.

Hetikohta tavoittaa toverini tuuli minut jälleen kukkulan lakipisteessä. Tästä alkaa viimeinen laskeutuminen merenrannassa häämöttävää sivistyksen kehtoa, Grönlannin yliopistoa kohden. Täti puudeleineen tervehtii minua tavalleen uskollisena kääntäen kasvonsa pois ja minä suuntaan katseeni yli hautausmaan ja yliopiston talon kirkkaassa auringonpaisteessa kylpeviin aaltoihin.

BANGKOK / THAIMAA
Bangkokissa haisee. Haju ei ole tasaisen sakeaa vaan muodostuu erilaisista sattumista. Kujan eli soin päähän bussipysäkille kävellessä voi haistaa pakokaasuja erilaisin voimakkuuksin, roskia, viemärilemuja, katukeittiöiden kiehuvan riisin imelää tuoksua. Joskus kattilassa keitetään kokonaista kanaa. Thait syövät tuhdisti mutta terveellisesti aamulla, koska ruuhkat ja hektinen meno vaativat energiaa.

Muutaman sadan metrin kujanpätkän voi taittaa myös moottoripyörätaksilla, mutta hame päällä se ei ole mukavaa.

Tupaten täysiin busseihin on hypättävä vauhdista. Monet matkustavat aamuisin tunnin tai kaksi päästäkseen esikaupunkialueilta töihin. Ihmiset liikkuvat rauhallisesti ja näyttävät seesteisiltä ja siisteiltä. He eivät hikoile toisin kuin länsimaalaiset eli farangit.

Bussissa on välillä pidettävä nenästä kiinni. Paikallisten näkee nuuhkaisevan ya mongia, raikastuoksuista balsamipuikkoa, josta saa voimaa kun heikottaa.

Poliisit ohjaavat vilkasta liikennettä. Heidän univormunaan on tummanruskea kireä kankainen kokovartaloasu, joka myötäilee erityisesti takapuolta. Mustat nahkasaappaat yltävät polveen. Käviköhän Tom of Finland koskaan Bangkokissa..?

Lopputyömatkani varrella paistetaan rasvaisia munkkeja, pannukakkuja ja leivonnaisia. Kapealla jalkakäytävällä on ahdasta. Ainut todella raikas tuoksu tulee kärryistä, joissa puristetaan appelsiineista mehua. Erawan-hotellin henkien talon edustalla myydään varpusia. Vapauttamalla lintusia kerää itselleen hyvää karmaa.

Työpaikkani sijaitsee 16. kerroksessa. Onneksi kolme hisseistä ei pysähdy ennen kerrostani ollenkaan, sillä Bangkokin ruuhkat ulottuvat hisseihinkin.

Mäyrä

Markus

Helsinkiin muutamien viime vuosien ajan tulvineen kahvilakulttuurin hyökyaallon näin laman myötä hieman laannuttua on ollut miellyttävää havaita suomalaisen kahvilakonseptin silti edelleen kehittyvän. Uusia, aiempien trendikahviloiden konseptista poikkeavia kahviloita perustetaan, ja näistä uusista tulokkaista ehdoton suosikkini on Kahvila Mäyrä.

Jo sen nimi on miellyttävän suomalaiskansallinen; äänneasussa on runsaasti vokaaleja, jopa diftongi, sekä kaiken kruununa reipas ärrä. Ja ajatellessani mäyrää mieleeni tulvii pehmeyttä, ystävällisyyttä ja pesäkolon raukeaa lämpöä yhdistettynä hillityn herrasmiesmäiseen käytökseen - viime mainittu mielleyhtymä juontunee Kenneth Grahamen teoksesta Kaislikossa suhisee.

Mäyrän keskeinen sijainti ja edulliset hinnat ovat johtaneet siihen, että keskustassa työskentelevät noutavat sieltä usin aamuisin mukillisen kahvia mukaansa tai pistäytyvät nauttimassa pikaisesti kupillisen espressoa luonastauolla. Yliopistolta siellä ehtii pistäytymään luentojen välilläkin. Toisaalta illalla eri puolilla pääkaupunkiseutua asuvien ystävien kokoontuessa keskustaan viettämään iltaa on miellyttävää istua Mäyrässä sen sulkeutumiseen saakka ja jatkaa siitä vaikkapa suoraan keikalle. Tai mikäpä olisi mieluisampaa kuin viikonloppuna viettää Mäyrässä pitkä iltapäivä ison lattelasillisen ja hyvän kirjan kera.

Mäyrä on yllättävän edullinen verrattuna keskustan muihin kahviloihin. Kahvi maksaa euron ja santsikuppi on ilmainen; espressonkin saa eurolla; lattet ja trendikkäät erikoiskahvit maksavat enimmillään kaksi euroa Ð ja kahvilaatujen valikoima on kattava. Myös paikan päällä paistetut leivonnaiset ja herkulliset pienet piiraat ovat parin euron hintaluokassa.

Mäyrän kahvilatila on kaksikerroksinen. Alakerta on suunniteltu pitäen silmällä niitä asiakkaita, jotka haluavat nauttia pikaisesti kupin espressoa tai hakea juoman mukaan. Kävelykadulle antavista suurten lasi-ikkunoiden läpi näkee jo ulkoa, onko tiskillä tungosta. Toisaalta niiden ääreen asetettuille pöytätasoille voi laskea kuppinsa ja tarkkailla kadun ihmisvilinää. Useimmat alakerran asiakkaat seisovat, sillä tyylikkäitä baarituoleja on sijoitettu vain huoneen keskellä olevan pyöreiden pöytien ääreen. Mäyrän edullisten hintojen, hyvän valikoiman sekä ystävällisen ja tehokkaan palvelun ansiosta alakerrassa käy varsinkin aamuisin ja lounasaikaan melkoinen vilske.

Mäyrän takaseinällä johtavat portaat ylös toiseen maailmaan. Yläkerrassa ei ole omaa tiskiä, vaan juomat tilataan alhaalta. Muuta yhteistä kerroksilla ei juuri olekaan. Ylös tullaan selvästi viihtymään ja viettämään aikaa: kalustuksena on pöytäryhmiä, jotka koostuvat miellyttävistä, viipymään kehottavista nojatuoleista ja pienistä kahvipöydistä. Pöydät ovat tummaa puuta, nojatuolit kangasverhoiltuja. Seinät ovat paksut ja niissä on kaksi kookasta ikkunaa leveine ikkunalautoineen. Ikkunoista huokuu, ettei niitä ole tarkoitettu ulkomaailman tarkkailuun tai huoneen tarkkailuun ulkoapäin, (kuten alakerran ikkunoiden laita selkeästi on) vaan ne on selkeästi ajateltu vain ja ainoastaan päästämään huoneeseen miellyttävää luonnonvaloa. Seiniä peittävät kirjahyllyt, jotka pursuavat kahvilan yhteistyökumppanina toimivan divarin opuksia. Kirjoja voi lukea ilmaiseksi Mäyrässä tai mieluisen teoksen löytäessään ostaa mukaansa.

Mäyrän molemmissa kerroksissa soi musiikki, jonka volyymi ei koskaan ole niin kova, etteikö keskustelukumppanin puhetta kuulisi. Se on vaihtelevaa, mutta tyylikästä, taustamusiikiksi sopivaa: 20-luvun delta-bluesia, barokkiluuttuja tai viileää triphoppia voi hyvinkin kuulla saman illan aikana.

Kaiken kaikkiaan Mäyrä edustaa ihannekuvaa siitä, millainen kahvilan tulisi olla - ainakin Helsingin keskustan alueella. (Lähiöiden ja maaseudun kahviloilta tullee odottaa hieman erilaisia ominaisuuksia.) Mutta hei, kun käytte Mäyrässä seuraavan kerran, tutustukaa ihmeessä George Orwellin mainioon esseeseen The Moon Under Water.