Pörhistin punaisia rintahöyheniä. Hain tuulelta suojaa suuren männyn oksan haarassa. Siellä oli kotini. Pesäni oli risun ja lumen ympäröimä. Korkealla. Näkymä järvelle. Tuuli ja mänty keinuttivat minut uneen.

Heräsin nälkään ja viluun. Tuuli ja lumisade olivat tauonneet. Lumi oli vuorannut kotini oviaukon kiinni. Särjin hataran lumioven ja kurkistin alas ympäristöön. Itikoita ei enää ollut liikkeellä, joten lähdin etsimään siemeniä tai jotain muuta nyherrettävää. Laskeuduin huussin eteen. Hypähdin oven syrjään ja katsoin pää kallellaan oven raosta sisälle. Seinälaudoituksen raoista tunki valonsäteitä sisälle. Muutoin oli hämärää. Sisällä oli tyhjää. Edes pölykään ei leijunut valonsäteissä. Pellavapäistä tyttöä ei näkynyt. Käsi ei ollut ojossa. Siemeniä ei ollut pienessä kädessä.

Pyrähdin talon katolle. Katsoin tuulessa keinuvaa, aikaa sitten kaikkensa antanutta talipallon muoviverkkoa. Oli hiljaista, mutta kaunista. Kevyt tuulen vire pyöri ympärillä.

Tieltä kuului metakkaa. Kauhea jylinä. Punainen häiriön aiheuttaja pysähtyi tien poskeen talon kohdalle. Katselin sitä ihmeissäni pää kenossa. Mies tuli autosta ulos ja kaivoi takaluukusta lapion. Hän kaivoi tien piennarta lumesta, siirsi auton tien pientareelle. Miehen nenä valui pakkasessa. Näin sen katolta saakka. Autosta nousi perhe. Lapset näyttivät unisilta ja olivat kylmissään. He kulkivat polkua kohti taloa. Lasten kenkiin meni heti lunta. Pienempää itkutti. Kävi sääliksi. Olinhan sentään lämpimän höyhenen peitossa.

Ilta hämärtyi jo. Talosta tulvi pehmeä ja keltainen valo. Sisälle näki helposti pesästäni männystä. Lapset leikkivät takan edessä. Isä puuhasteli jotain kiikkustuolissa. Isä nousi ja liikkui kohti ovea. Lapset ryntäsivät ikkunaan. Eivät halunneet mennä ulos. Isä harppoi isoilla saappaillaan ikkunan eteen ja iski maahan seipään, jonka päähän hän sitoi heinäkimpun. Luhteen minäkin tunsin. Muistin viime vuodesta. Puhdistin mustan silinterini ja pyrähdän luhteen luo joulu-aterialle.

Rauhallista joulunaikaa

Tulkku