1.12.2001
Tervehdys,
Yhdistys toteuttaa juuri nyt perustajien
sääntöjä laatiessaan tarkoittamaa
tarkoitustaan erinomaisesti. Se edistää
urheilua, oikeanlaista urheiluhengen ja varsinkin
jäsenistönsä ruumillista terveyttä
sekä henkistä vireyttä. Jäsenet
ovat ottaneet yhdistyksen omakseen ja keksivät
yhä uusia hyviä juttuja, eikä
aktiivista ohjausta "ylhäältä", eli
esimerkiksi hallituksen taholta, kaikkeen enää
tarvita. On ilahduttava huomata, että homma toimii!
Erityiskiitos kuuluu kuluvan vuoden uusille jutuille:
pesis, lukupiiri ja Vyötiäisessä ensimmäisen
kerran esiintyvät laulavat lintukoirat.
Myös mölkky on saavuttanut suosiota ja se on
ehdottomasti tulevan kesän trendilaji.
Muutamia toiveita saanee silti esittää. Uusia
jäseniä on edelleen paljon. Toivon omalta
osaltani kahdenlaista avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta.
Ensinnäkin, ns. "vanhoilta" tekijöiltä
toivon sellaista todella avointa ja sydämmellistä
suhtautumista uusiin jäseniin. Olemme melko tiivis
porukka, mutta pidetään yllä ilmapiiriä,
jossa jokainen tuntee itsensä todella tervetulleeksi
heti alusta.
Toisaalta, uudet jäsenet, ottakaa paikkanne.
Täällä ei tarvitse väistellä tai
varovasti katsella, että mistä oikein on kyse.
Olemme toivottavasti aina kiinnostuneita uusista ideoista.
Jokainen hyvä tyyppi tuntekoon itsensä ja
ideansa tervetulleiksi mukaan meinikiin.
Toivon myös aktiivisuutta. Keväällä
olisi kiva nähdä uusia naamoja hallituksessa
(ei ole paha homma). Myös toiminnan osalta odotan
jatkossakin, että eri ihmiset keksivät yhä
parempia "juttuja". Yhdistystä tulee käyttää
itsekkäisiin tarkoituksiin: tehdä sitä,
mikä on omasta mielestä hauskaa ja napata muut siihen
mukaan, jotta projekti käy mahdolliseksi.
Käyttäkää sähköpostilistaa,
keskustelufoorumia ja kalenteria. Melkein 50 jäsenestä
löytyy eri jutuista kiinnostuneita ihmisiä.
Niin, vielä yksi asia. Tullaan ajoissa paikalle,
jooko. Kello on kuninkaiden hyve, vai miten sitä sanotaan.
Joka kerta ei voi kaikkialle ehtiä ajoissa, mutta
esimerkiksi treenit ja kokoukset olisi mukava aloittaa
jämptisti tasalta koko vahvuudella. ;-)
Kaiken kaikkiaan uskallan sanoa, että on mukavaa olla nisäkäs. Täällä on paljon
hyviä tyyppejä ja tehdään mielestäni hauskoja juttuja.
Wilhelm Norrman